maanantai 27. helmikuuta 2017

Miten meni juhlinta?

Lauantaina siis vietimme Herra R:n synttäreitä pienimuotoisesti. Juhapäivän ruokailuun ja ohjelmaan liittyvää ennakkopohdintaa löytyy edellisestä postauksesta. Juhlapäivän aamuun kuului myös lahjan avaaminen. Paketista paljastui Polarin A360 aktiivisuusranneke. Ranneke toimii niin aktiivisuusrannekkeena, sekä sykemittarina urheilun aikana ilman erillistä sykevyötä. Rouva oli ollut niin velmu, että paketoinut myös itse itselleen oman rannekkeen. Ainakin näin parin päivän ensituntumalta laite vaikuttaa varsin kätevältä kapistukselta, ja on selvästi auttanut kiinnittämään huomiota enemmän pitkään paikallaoloon/istumiseen. Tarkempia arvosteluja voimme raapustella sitten, kun rannekkeet ovat olleet pidemmän aikaa käytössä.




Muutoin juhlapäivänä herran työt hieman rajoitti kaikkea vapaa-ajan harrastamista, joten skippaismme leffateatterit ym. suunnitelmat jostain yhteisestä tekemisestä. Syömisten suhteen meni sen verran höpsöksi, että kävimme tukemassa paikallisen pienyrittäjän grilliä kebabrullan (herra) ja kanahampparin (rouva) osalta. Rouva oli illan ihan vesilinjalla, mutta herra otti pari (siis kaksi) olutta kyytipojaksi. Jälkkäriksi oli noin 100g irtokarkkeja per tyyppi. Eli ei ihan mitään mahdottomia mässäilyjä kuitenkaan - ainakin jos vertaa entiseen. Päivän muut syömiset olikin sitten ihan normaalia, jopa ehkä hieman vähemmän, johtuen tiukasta aikataulutuksesta.





Mässäilystä huolimatta rouva kävi myös sunnuntaina punnitsemassa aamupainon. Vaaka oli ystävä, ja näytti lukua 81,9 kiloa. Matkalla grillille herra yritti puhua, ettei vaa'alla käynti olisi kannattavaa. Pelkäsi, että jos tulos onkin iiiiso plussa, luovutan ja vaikka mitä kauheaa. Enkait minä nyt niin äkkipikainen ja malttamaton ole? ;D Herkuttelulla oli kuitenkin yllättävä (tai ei edes niin yllättävä) seuraus. Rouvalla on herran lisäksi elämänkumppanina fibromyalgia - tutummin neiti F. Herkuttelun jälkeisenä yönä kivut pomppasivat aivan taivaisiin. Kipujanalla (eli asteikolla 1-10) katsottuna alkuvuosi on pääsääntöisesti mennyt 2-4 välissä, kun taas lauantain ja sunnuntain välisenä yönä käytiin kirkkaasti siellä 7-8 paikkeilla. Jos tämä ei ole sitä kantapään kautta oppimista, niin mikäs sitten? Nyt kun fibromyalgia on tullut osaksi myös tätä blogimaailmaa, niin lähitulevaisuudessa on tulossa oma postauksensa fibrosta ja elämäntapamuutoksesta. Nyt kun on kertottu herkuttelussa, niin keskiviikon postauksessa vilkaisemme sitten tavallista ruokapäiväkirjaa.

Miten teillä muilla sujui viikonloppu? :)


2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odotan postausta fibrosta, peukut sille että teet postauksen aiheesta. Ruokapäiväkirja postaus on itselläkin postauslistalla tällä viikolla, kiva lukea sitten teidänkin postausta aiheesta.
    Päädyttiin sitten MahaMaaliskuuhun:) Mave haaste siirtyi marraskuulle.
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mielenkiinnolla odotan itsekkin, että mitähän siitä postauksesta tulee. :D Täytyypä käydä kurkkimassa myös teidän ruokapäiväkirjaa.

      Poista