perjantai 17. helmikuuta 2017

Se aika vuodesta kun..

..kun päätökset elämäntaparemontista punnitaan. Näin väitettiin radiossa eilen. Tässä vaiheessa pitäisi turnausväsymyksen alkaa painamaan, ja mielihalujen vetää takaisin siihen tilanteeseen, mistä koko remppa on saanut alkunsa. Varovasti uskallan tuuletella, että meidän taloudessa ei toistaiseksi ole näitä merkkejä nähtävissä. En kuitenkaan väitä, ettei näin kävisi jossain vaiheessa. Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että tällä hetkellä nälkä vain kasvaa syödessä - samoin kuin motivaatio. Kuten edellisessa postauksessa hehkutin, niin puntari ja mittanauha kertovat siitä, että jotain on tehty oikein. Yksinkertaistettuna voisi ajatella, että homma toimii ja remppa etenee juurikin niin kauan, kuin päätämme olla lopettamatta sitä kesken.





Samaisessa keskustelussa nostettiin esiin syitä (iltapäivälehden uutiseen pohjautuen?), että miksi remppa sitten katkeaa heti alkuunsa. Mieleen jäi ainakin seuraavanlaisia selityksiä..

Ruoka alkaa tökkiä. Totta hel..ssä tökkii, jos pakottaa ittensä syömään parsaa, vaikka se on inhokkiruoka numero yks. Ruokavalioita ja (ihme)dieettejä on varsinkin näin Internetin aikana saatavilla joka lähtöön. Miksi siis hakata päätä seinään sellaisen ruokavalion kanssa, jota pystyy noudattamaan maksimissaan alle kaks kuukautta? Tällä tarkoitettiin myös varmasti sitä näkökulmaa, että ruokavalio alkaa tuntumaan turhan yksitoikkoiselta. Niin noh, onko sen pakko olla pelkkää kanaa ja riisiä päivästä toiseen? Ja ainakin jos katsoo omaa syömistä viime vuoden puolella, niin sitä ei edes huonolla huumorilla voi kutsua monipuoliseksi. Paljon enemmän vaihtelua saa tästä "oikeasta ruuasta".

Totaalikieltäytyminen. Tällä ajettiin takaa sitä, että pitäisi opetella kohtuutta kieltäytymisen sijaan. Toisilla toimii, toisilla taas ei. Taas omalta kohdaltani voisi sanoa, että totaalikieltäytyminen on niin paljon helpompaa kuin kohtuuden opettelu. Löydän itsestäni vahvasti tunnesyöjän vikaa, joten on helpompi keksiä tunteille jokin toinen ilmaisutapa, syödä "oikein" ja säästää herkut oikeasti harvoihin hetkiin. Nämä kolme pitäisi pystyä pitämään erillään siten, ettei lipsuminen vanhaan tapahdu salakavalasti. Ehkä sitä vaihetta, kun iltamässäily oli enää "vain" tapa voisi verrata alkoholistin pakottavaan tarpeekseen juoda esim. päivittäin. Kummallakaan ei enää saavuteta sitä näennäistä hyvää oloa, mitä juoma/ruoka on tuonut aikaisemmin.

Liian kova vauhti. Kaikki heti mulle äkkiä nyt, vai miten se olikaan? Joku viisas on joskus sanonut, että uuden tavan omaksumiseen menee kolme viikkoa. Jos tätä on uskominen, niin hommat on hoidettu aikataulussa - tai ainakin sellaiseen tahtiin, ettei mieli hangoittele vastaan. Tammikuun alussa remppa lähti käyntiin ruokavalion muutoksella. Nyt helmikuun aikana mukaan on tullut molemmille sali. Onko tämä vielä alkuinnostusta? Kyllä, mutta toistaiseksi maltti on pysynyt matkassa ja tavoitteet realistisina, huolimatta siitä, että ero tavoissa/tottumuksissa viime vuotiseen on huikea. Kuitenkin tämä nykytilanne on ainakin itselleni sellainen, että tämä on lähempänä sitä, mitä olen ylläpitänyt elämässäni pidempään.

Ulkopuolinen paine. Tämä piti sisällään useampia tarkoituksia, ja tästä olisi itselläni niin paljon sanottavaa, että aiheesta tullaan näkemään oma postauksensa. Lyhykäisyydessään voisin todeta näin, että on aivan mahtavaa, kun teemme tätä pariskuntana yhdessä. On myös mahtavaa, että lähimmät ystävät tietävät asiasta ja tsemppaavat meitä. Tiedän, että tässä lähiaikoina on tulossa tilanteita, kuten herra R:n syntymäpäivät, jolloin syöminen tulee olemaan vapaampaa. Mutta mitä sitten? En edes miellä sitä "harkituksi repsahtamiseksi" vaan elämään kuuluvana asiana. Sudenkuoppanahan tässä on se, että äkkiäkös löytyy joka viikonlopulle jonkinlaista kissankastajaista, jota voisi käyttää verukkeena sille, että sali jää välistä ja syöminen on aivan hunningolla.


Varmasti seuraavat kuukaudet näyttävät, että puhuinko nyt aivan pehmoisia. Kuitenkin tällä hetkellä tsemppi, motivaatio ja usko onnistumiseen ovat korkealla! Näissä mietteissä haluan toivottaa kaikille tahdontäyteistä viikonloppua!


PS: palatkaahan sunnuntaina kuulolle, kun herra R ehtii vihdoin työkiireiltään blogin ääreen kertoilemaan omaa lähtötilannettaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti