perjantai 10. maaliskuuta 2017

Motivaatio: ulkonäkö

Motivaatiosta kertova postaus on pyörinyt luonnoksissa jo hyvän tovin, ja sinne onkin kasautunut isompia ja pienempiä asioita, jotka motivoivat eteenpäin tässä remppaprojektissa. Listaan alkoi kertyä sen verran monia asioita, että ajattelimme jaoitella niitä useampaan postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään pääosin ulkonäöllisiin seikkoihin.




Ulkonäössä  tapahtuvat muutokset voisi tiivistää sanomalla, että muutos peilikuvassa motivoi. Valitettavasti oma silmä on asialle niin sokea, että tämän vuoksi tulemme napsimaan säännöllisesti vertailukuvia tämän projektin aikana. On hyvä, että teemme tätä yhdessä, ja toisessa tapahtuvat muutokset huomaa herkemmin - toki on myös bonusta, että kehuja ja kannustusta satelee puolin ja toisin. Myös toisen silmissä paremmalta näyttäminen kannustaa tsemppaamaan projektin kanssa.

Myös ihossa huomaa selvän muutoksen parempaan. Erityisesti Herra R:n akne pysyy paljon paremmin hanskassa, kun ruokapuoli ja riittävä vedenjuonti on hanskassa. Myös Rouva kovasti kuvittelee, että iho olisi paljon siloisampi ja paremman näköinen, tosin menkkafinnit on ja pysyy sitkeästi huolimatta ruokavalion muutoksesta. Toki samalla, kun tuntee ulkonäön muutoin kohenevan motivoi se myös parempaan ihonhoitoon ja ehkäpä jossain vaiheessa rouvakin jaksaa aktivoitua enemmän meikkipussin suuntaan.




Kadonneista senteistä kielivät mittanauhaakin nopeammin vaatteet. Molemmilta on saanut siirtää vaatteita "liian isoja" -säkkiin. Herralla alkaa työhousut uhkaavasti roikkumaan, ja vyöhön on saanut tehdä parikin uutta reikää. Myös löytöjen tekeminen omasta vaatekaapista on äärimmäisen palkitsevaa, kun vanhat "ei sovi" -säkin vaatteet sujahtavatkin päälle. Lisäksi rouvalla on kirpparilta löydetty motivaatiovaate hengarissa, jota on kiva sovitella välillä. Vaate on olkaimeton shortsipuku (eli ikäänkuin olkaimeton toppi ja shortsit yhdessä, selitinkö tarpeeksi hankalasti?), jossa ei ole vetskareita tahi nappeja. Pukuun pitää siis pujottautua kokonaan alakautta. Ensimmäisellä sovituskerralla puku jumahti jo puoleen väliin reittä. Nyt puvulla saa peitettyä rinnat juuri ja juuri. Kaunis näky se ei todellakaan ole, mutta jonain päivänä sen kanssa voi mennä ihmisten ilmoille. Piste. Jatkossa myös vaatekaupoissa (tai kirppiksillä) kiertelykin on kivempaa, kun voi valita sitä vähän pienempää kokoa jo nyt.




Mitkä ulkonäköön liittyvät seikat motivoivat teitä lukijoita? :)


4 kommenttia:

  1. Mun on pakko sanoa (kuten ehkä luitkin jo), että itse olen todella sokea itselleni. Peilistä katsoo edelleen se läski mörkö eikä kadonneet sentitkään tunnu yhtikäs miltään. Mutta se, että vaatteiden koot on nykyään kaksi numeroa pienemmät, sai yks päivä jotenkin heräämään et hei, en mie enää ihan niin läski taida ollakaan.. Silti peilistä katsoo aina takaisin se reilusti ylipainoinen, jolla roikkuu pullataikinamainen maha, joka käyttäytyy ruoan kanssa kuin ilmapallo. Ehkäpä se ajan kanssa siitä mielikin herää todellisuuteen.. Hope so!

    Olikos jo Herran mittamuutoksia kerrottu? Paino oli juu ja sinulla näyttikin jo hyvälle cm-muutokset! Onkos ollut muuten puhetta, että miten teidän päivät koostuu, teettekö nyt vain ruokamuutoksia vai onko jotain urheilua/liikuntaa mukana? Lasketteko kaloreita, hh:ta vai annoskoot ja ruokavalinnat erilaisia kuin ennen? Eikun salinhan te taisittekin nyt aloittaa. Oliko muuta? Nimimerkillä utelias ihminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnoksissa oottaa oma postauksensa tosta omasta kehonkuvasta, ja siitä, että korvienvälissä muutos on valitettavasti hitainta. :(

      Herra on toistaiseksi turvautunut vain vaakaan ja siihen, mitä vaatteet kertovat, joten cm-muutoksia ei uskalla toistaiseksi lupailla. :) Näihin viimeisiin uteluihin tuli niin pitkä vastaus, että siitä sai huomisen postauksen aikaseksi. :D Joten tervetuloa lukaisemaan huomenissa!

      Poista
  2. Omaan silmään se muutos ei niin helposti peilistä näy. Itse olen ottanut aika ajoin itsestäni kuvia, mielestäni niistä näkee helpommin muutoksen:) Nyt en ole hetkeen ottanutkaan itsestä kroppakuvia....
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat kyllä kertovat muutoksen vielä paremmin kuin mittanauha, vaaka, vaatteet tai mikään muukaan. Meilläkin on tarkoitus ottaa tässä lähipäivinä vertailukuvat niihin kuukausi sitten otettuihin. :)

      Poista