Ahdistaa. Pelottaa. Nolottaa. Hävettää. Jännittää. Parkkipaikalla viimeistään iski katumus - mihinkähän olen taas lupautunut, ja onko vielä myöhäistä perua?
Näillä sanoilla ja fiiliksillä voisi kuvailla tunnelmaa siltä päivältä, kun ensimmäistä kertaa lähdin tutustumaan tähän kuntosaliin, missä nykyisin käymme. Aiempi salikokemus on helposti laskettavissa yhden, tai korkeintaan kahden käden sormilla. Paniikki hiipi uhkaavasti päälle, huolimatta siitä, että mukana oli ihan kaksin kappalein kavereita, jotka ovat käyneet salilla pitkään ja säännöllisesti.
Todellisuudessa pääsin jutun juoneen kiinni melko nopeasti, kokemus oli loppusissaan positiivinen (yllätys) - ja tällä hetkellä salilla käyntiä osaa odottaa. Silti aina välillä tulee se olo, että teenkö nyt jotain typerästi tai väärin tai solminko itseni johonkin vimpaimeen kiinni jne.. Eli ehdottoman todellisia ja järkeviä pelkoja. ;) Sali jossa käymme on sopivan rauhallinen ja siellä käy monen kuntoista ja ikäistä porukkaa. Ennen ensimmäistä kertaa pelkäsin, että erotun jotenkin muusta porukasta.
Salille menemisen kynnys oli korkea myös siksi, että oma vaativuuteeni (itseä kohtaan) hankaa vastaan ja pahasti. Olen todella nössö kokeilemaan/aloittamaan uusia juttuja juurikin sen takia, että kaikki pitäisi osata - tai vähintäänkin oppia heti kerralla. Mieluiten olla paras, tai eden varsin pätevä ilman yhtään toistoa tai harjoittelua. Tämä nyt ehkä tuli kärjistäen, mutta hoksaatte varmaan pointin?
Yritänkö siis väittää, että sali on ainoa oikea liikuntamuoto? Ei, en todellakaan yritä. Päänsisäisen hankalan alun jälkeen siihen on koukuttunut yllättävän nopeasti. Punnitsin eri vaihtoehtojen välillä, ja totesin, että minun tapauksessani sali on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vaihtoehto. Fibromyalgian kannalta saliharjoittelusta on tietysti hyötyä, tai tätä ainakin on painotettu kuntoutuksessa, oppaissa ja lääkäreiden toimesta. Plussaa on myös salin joustavat aukiolot ja treenin muokkaamisen mahdollisuus aina päivän kunnon mukaan. Ennen kuin diagnoosini varmistui (mutta oireet olivat tulleet jäädäkseen), minulla oli liikunnallinen harrastus, joka oli aina tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan. Ja voi kettu, että ihmislasta harmitti mennä paikalle vain todetakseen, että just nyt ei jalka nouse. Fibron kannalta salin valintaan vaikutti myös sellainen merkittävä lisäbonus, että samassa rakennuksessa, ja samaan hintaan onnistuu myös uinti ja kylmäaltaassa käynti. Jälkimmäisen avulla saa jotain helpotusta kipuihin, mutta näistä tarkemmin omassa fibropostauksessa, joka on luvassa myöhemmin.
Loppuu vielä iloisia uutisia vaa'alta tuuletusten kera. Tänään (5.3.17) aamupaino näytti 81,2 kiloa - eli pudotusta on tullut tasan 7,5 kilon, eli 15 voipaketin verran. Herran kohdalla vaaka näytti myös hyvää tulosta - tällä hetkellä hänellä on pudotettuja kiloja yhteensä 8,8!
Näistä tunnelmista on kiva ponnistaa taas kohti seuraavaa viikkoa! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, ja kirjoitelkaahan kommentteihin omia kokemuksianne salin, tai jonkin muun uuden harrastuksen aloittamisesta. :)
Loppuu vielä iloisia uutisia vaa'alta tuuletusten kera. Tänään (5.3.17) aamupaino näytti 81,2 kiloa - eli pudotusta on tullut tasan 7,5 kilon, eli 15 voipaketin verran. Herran kohdalla vaaka näytti myös hyvää tulosta - tällä hetkellä hänellä on pudotettuja kiloja yhteensä 8,8!
Näistä tunnelmista on kiva ponnistaa taas kohti seuraavaa viikkoa! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, ja kirjoitelkaahan kommentteihin omia kokemuksianne salin, tai jonkin muun uuden harrastuksen aloittamisesta. :)
Tunnistin tuosta itseni aikalailla! Vielä kaksi ja puoli vuotta sitten jumppailin yksin kotona. "Kuntosalithan on vaan bodareille ja fitnessmisuille." Ja pyh! Vähiten siellä kuitenkin niitä on ja suurin osa on ihan tavallisia kunnon ylläpitäjiä, laihduttajia tai terveyden takia muuten vain treenaajia. Kaksi vuotta sitten ensimmäinen käyntini salilla oli näin jälkeen päin ehkä jopa naurettava. Lähinnä ajatusteni vuoksi. Menin ensinnäkin arkiaamuna aamutuimaan, että sain olla aivan yksin koko salilla ja siellä pyöriessäni ja laitteita testaillessa mietin, että kun nuo valvontakamerat ei vaan kuvaisi! Onneksi seuraavalla kerralla sain jo oman saliohjelman ja ohjauksen, että tiesin jatkossa, mitä missäkin laitteessa teen. Ei tarvinnut enää niin paljon luimistella ja miettiä niitä kameroita - tai muita kävijöitä. :D Vaikka täytyy kyllä myöntää, että edelleen tulee välillä mietittyä, että mitähän nuo muut tästä touhusta ajattelee, että teenköhän nyt jotain ihan hullusti, kun tuokin tuolla katsoo tänne. Pitäisi vain keskittyä omaan tekemiseen niin paljon, että unohtaisi kaikki muut. Sen kun vielä oppisi! :)
VastaaPoistaJa hei, huippuja lukemia!! Onnea ja tsemppiä myös jatkoon!! :)
Kiitos pitkästä kommentistasi, sekä tsempeistä! :) On niitä päiviä kun pystyy hyvin keskittymään vain omaan tekemiseensä, mutta viimeksi eilen suorastaan säikähdin kun yks nainen erehty hymyilemään mulle. :D Jälkikäteen ajattelin, että ehkei hän nauranutkaan vaan ikäänkuin moikkas - ollaan nimittäin satuttu aika monta kertaa sinne samaan aikaan.
Poista